Miten kauniita voivat olla tuulen hulmuttamat pyykit narulla elokuun iltapäiväauringossa?
Alkusyksy on melkeinpä parasta mitä ihmiselle voi tapahtua. Kuin koko kesän kauneus olisi rutistettu purkkiin ja katselen sitä lasin takaa. On omenoita, on luumuja.
Mono no aware, japaniksi sanotaan. Kun jokin on niin kaunista ja pakahduttavaa, mutta – tai ehkä koska – tietää sen olevan pian ohitse.
Joskus keväällä julistin aloittavani soittolistasarjan täällä blogissa. Eipä ole kuulunut. Touko-kesäkuun olin Frank Ocean -maniassa. Heinäkuussa reissasin, mutten muista, mitä olisin kuunnellut. Eikun Headspacea, tietenkin! Meditaatioapplikaatiota, jonka ohjaajaäänen, Andy Puddicomben, kanssa minulla on parasosiaalinen suhde.
Olen kytännyt Oceanin Blondea joistain huutokaupoista, mutta… ehkä sata euroa olisin valmis maksamaan. SATA EUROA?!??!! No joo, mutta se on sijoitus. Ja kelatkaa, miten hyvä levy se on. Ihan oikeasti. Miettikää. Tosin kukaan, joka levyn omistaa, ei varmaan sitä myy pois satasella. Vai oletko juuri sinä rahapulassa?
Enivei. Lisäsin Musiikista ja muusta -soittolistan – kyllä, sellainen on Spotifyssa! – alkupäähän kappaleita, jotka minusta sopivat tuulessa hulmuavien pyykkien katselemiseen. Ottakaahan soittolista seurantaan! (Kauheasti käskyjä tarjolla tänään.)
Välivaiheissa on jotain rentoutta. Ei ole vielä syksy, muttei enää kesä. Ei ole sääntöjä, miten tämä aika tulisi viettää. Minusta parasta hellepäivinä on katsoa pimeässä makkarissa elokuvia.