Kuulen usein olevani rohkea. Teen helposti aloitteita, kokeilen uutta, ja myös sisäisesti haastan itseäni aika paljon. Luonteeni ei anna periksi ennen kuin uskallan perustaa sen blogin, tehdä sen levyn, lähettää sen viestin, tarjota sitä ohjelmaa.
Jos joku muu kuin minä asettaa päiväaikatauluni, olen luultavasti myöhässä joka paikasta. Hoidan tätä yhden ihmisen huushollia kuin paljon huolta vaativaa instituutiota.
Joidenkin mielestä huulipuna ja korkokengät ovat rohkeaa.
Olen tottunut tekemään asiat yksin. Joskus poden siitä huonoa omaatuntoa: enkö voisi olla sosiaalisempi, jakaa enemmän, jaksaa muita ihmisiä enemmän. Joskus ajattelin, että minut on tuomittu tekemään kaikki yksin, mutta ehkä se onkin mun super power.
Tällaisia ajatuksia tulee, kun tulee pakit jostain. Deiteistä, työpaikasta, kun joku juttu epäonnistuu. En jää yleensä niihin kauheasti vellomaan, vaan ajattelen, että sulkeutunut ovi on opastusta seuraavalle.
Olin viikko sitten yksin keikalla ja kohtasin räikeää seksuaalista häirintää. Aloin järkytyksen jälkeen luoda itsestäni selviytymistarinaa, vaikka sanat kaikuivat päässäni vielä päiviä:
hei kiva mekko.
saanks mä kysyä miks oot pukeutunu siihen?
Anteeksi?
kun oot pukeutunut noin seksikkäästi, et sä tajuu ku tuolta tulee joku mies ja
Runkkausliikkeitä ja viittauksia raiskaukseen.
Anteeksi, en ymmärrä mistä puhut ja käännyin pois.
Mies ehkä ajatteli suojelevansa minua; etten pukeutuisi niin rohkeasti. Mutta suojelisi miltä?
Itseltään.
Menin nostamaan baaritiskiltä käteistä rahaa ostamaani LP-levyä varten. Ajattelin tiskillä vieressä seisoneesta jäbästä, että tuo olisi mun puolella. Baarimikko, sekin olisi mun puolella. En sanonut mitään. Tuossa tilanteessa on ihan järjettömän yksin. Olen itsekin ajatellut, että miks et sanonut sille takaisin. Uskoisiko kukaan?
Se bodattu nelikymppinen mies kännissä pitikin helvetin arvokkaan oppitunnin.
Että miten se vallankäyttö toimii: jos minut raiskattaisiin – hän –, se olisi oma syyni. Pienikin sana riittää. Se tahrituksi tulemisen tunne, kuin joku olisi sylkäissyt rinnoille ja ne tulisi siksi peittää. Oma syyni. Kuin olisin syntynyt suonissa kiertävän paskan kanssa, jolta tuo mies voisi minut hetkellisesti halutessaan armahtaa. Se syvä loukatuksi tulemisen tunne, että arvoani, intimiteettiäni, seksuaalisuuttani, on kiusattu siksi, että halusin pukeutua niin kuin minusta oli kaunista.
Seksuaalista voimaa ja valtaa pelätään. Ehkä mies säikähti omia kiihottuneita ajatuksiaan, tuolla naisella ei saa olla tällaista valtaa minuun, minähän saatan vaikka vahingossa raiskata hänet, minäpä varoitan häntä. Tavanomainen seksuaalihistoriaamme muokannut ajatus: miehen haluista ja himoista on vastuussa nainen. Miten helvetissä siihen on edes päästy? Pukeutuminen mihin tahansa asuun tai ylipäätään yhtään mikään ei vie oikeutta kunnioitukseen ja fyysiseen koskemattomuuteen.
Ihan perseestä, mutta ei se varmaan tarkoittanut sulle mitään pitkäaikaista haittaa.
Se voi olla totta, mutta tämä on myös se ongelma: ahdistelijat eivät tajua, mitä tekevät. Miltä häpäiseminen tuntuu, miten se tapahtuu ja mitä jälkiä se jättää.
Aloin selittää kokemusta päässäni minua opettaneena ja vahvistaneena, jotta voisin kääntää häpeän toisin päin. Tämä kokemus toi samaistumisen tunteen muita naisia kohtaan, osoitti tuen ja solidaarisuuden. Minulla ei ole mitään syytä vähätellä tai selitellä sitä tuskaa, jota muut ahdistellut ja häiriköidyt kokevat. Minulla ei ole pienintäkään syytä olla olematta myötätuntoinen eikä koskaan ollutkaan.
Olin vihainen, että vitun metoo, viisi vuotta sitten en olisi varmaan edes tajunnut koko asiaa. Ja sisälleni olisi jäänyt vain jokin epämääräinen, limaisena liejuna kiertävä tunne, josta olisin syyttänyt itseäni, ja syyllistyneenä omasta häpeästäni olisin mennyt kurssille, joka lupaa vapauttaa sisäisen kuningattareni.
Se ei todellakaan ollut minun syytäni.
Vastaisuudessa koetan rohjeta sanoittaa tilannetta jollekin toiselle, vaikka sille jäbälle baaritiskillä. Ostin levyn, lähdin baarista, portsari oli ystävällinen. Halusin vain äkkiä pois.
Soitin ystävälle, joka sanoi oikeat asiat. Se ei ollut sun syy. Oon tosi pahoillani, että sulle kävi noin. Vittu mikä idiootti. Tulenko käymään, keitetään teetä.
Ensi viikolla kirjoitan sitten siitä musiikista.