Mietin, minkä asian takia olisin itse valmis siirtämään häitäni. Jos Radiohead soittaisi keikan Tavastialla. Hyvin epätodennäköistä. Enkä ole edes menossa naimisiin.
Hilla – marja – on sen sijaan asia, jonka tähden ihmiset jättävät menemättä ystäviensä polttareihin ja sulkevat omin toimin teitä. Ahneet mummot, kuulemma.
Hillasuo voi viedä marjastajan mennessään. Oransseja mättäitä silmän kantamattomiin. Poliisit ovat noutaneet eksyneitä tälle marjakaudelle jo useamman kerran.
Tulin mökille Lappiin. Meitä on täällä kuusi. Hilla tuli puheeksi reissua suunnittelevassa whatsapp-ryhmässä kesäkuussa. Yksi seurueesta tunnustautui olevansa hillamanian vallassa ja kertoi, mistä siinä hänelle on kysymys.
Olen käynyt eläissäni niin monta kertaa marjassa, että ne kerrat voi laskea yhden käden sormilla. Se tuntuu vähän oudolta, koska olen hilla-alueelta kotoisin, mummoni teki juhliin hillakakkua, ja rakastin sitä kuten hilloja muutenkin. (Vetoan siihen, että taiteet ovat vieneet minut mennessään ja luonto on jäänyt kakkoseksi.)
Syön hilloja mielelläni. Mutta nyt olen tutustunut ihmisiin, jotka mieluummin poimivat kuin syövät marjoja. Heidän rinnallaan tunnen olevani räävitön hedonisti.
Hillan valtakunta on suo. Suota reunustaa varhainen mytologia ja synkät kansantarut. Suon jumala on Mielikki, metsän kuninkaan, Tapion, vaimo. Suo on feminiininen: vaarallinen, voimia vievä, vaikea, taianomainen, mystinen, työläs, palkitseva. Ojittaminen on soiden tuho ja soiden suru.
Hilla on pyhä, suon ruusu, suoranainen timantti, poimijansa kruunu. Kukaan ei kuitenkaan voi omia hillaa, se on oma entiteettinsä. Mutta monet kyllä yrittää.
Hillamaniaan olennaisena osana kuuluu kilpailu ja katkeruus. Kun poimija huomaa jonkun muun kengänjäljet suolla, häntä alkaa vituttaa. Hillakauden kehittymistä seurataan hartaasti vuoden aikana ja marjastusta suunnitellaan viikkoja tarkoin etukäteen. Ja sitten kun omille apajille joku perkele on kerennyt ennen itseä kauden ollessa parhaimmillaan…
Hillaa voi myydä, ja kalliin rahamäärän siitä saa torilla maksaakin. Mutta joillekin poimijoille hilla on rahan yläpuolella. Mikään hinta ei oikeastaan ole siitä tarpeeksi. Siksi se mieluummin annetaan kuin myydään pois.