Ah, taas seuraa musiikkisuosituksia! Niitä on maailmassa niin paljon.
Olen kuullut, että joskus ihmiset voivat kokea stressiä lukiessaan sarja-, luku- ja musiikkisuosituksia. Koen joskus itsekin, mutta laitan sitten listaan niitä ylös, koska tiedämme myös stressin siitä, että ei keksi mitään hyvää luettavaa, kuunneltavaa tai katsottavaa.
Mutta mikä musiikkisuosituksissa on kirjoja ja sarjoja helpompaa niin se, että se on usein ilmaiseksi saatavilla ja sitä voi kuunnella missä vain. Lisäksi levyn tai biisin kuunteleminen vie kirjoja ja sarjoja vähemmän aikaa. Muutaman minuutin vain.
Hei muuten, yksi kollega kerran sanoi, että puhumalla voi minuutissa ilmaista aika vähän, mutta musiikissa minuutti on vaikka kuinka paljon! Varmaan yleinen säveltäjäläppä.
Kuulin Brandi Carlilea ensimmäisen kerran tämän vuoden tammikuussa Oodin kolmannessa kerroksessa. Rakentelin siellä blogialustaa päivisin. Kuuntelin Lasse Kurjen Rakkaudesta-ohjelman Spotify-listaa, kun kävelin yläkerran Musiikkitalon puoleista päätyä, ja alkoi soida The Joke. Sitten se tapahtui: ihan kuin kappale olisi alkanut soida jostain minun sisältä, minun pääni sisältä, ei ulkoisista kuulokkeista.
Talven tunnisti sumeasta ja matalasta auringonpaisteesta, mutta lunta ei ollut satanut kertaakaan.
Joskus niin käy. Toukokuisena auringonpaisteisena aamuna vuonna 2006 pyöräilin ostamaan Von Hertzen Brothersin Approach-levyn Kemin Prismasta ennen kouluunmenoa – se tuli Kemin Prismaan päivän varsinaista julkaisupäivää myöhemmin, mikä oli tietenkin ikuisuus –, ja kun jatkoin matkaa kouluun, ensiraita Disciple of the Sun nosti pyöräni pyörät pari senttiä maanpinnan yläpuolelle.
Korvakäytäviini tuli musiikkia Panasonicin korvalappustereoista, mutta ihan kuin olisin itse luonut sen kaiken, ihan kuin olisin ollut siellä musiikissa. (Suhteeni Von Hertzen Brothersin musiikkiin ansaitsee vielä joskus oman postauksensa, tosin siitä tulisi niin helvetin pitkä, että ehkä jätän sen odottamaan muistelmia.)
Mutta vielä Brandi Carlilesta muutama juttu: hänen äänensä kuulostaa jotenkin hyvin terveeltä. Kuin laulu tulisi juuri sieltä, mistä sen hänellä kuuluu tulla. Niin kaunis ääni, jossa on vähän rujo kajo. Tosin joskus helpoimmilta ja luonnollisimmilta kuulostavat asiat ovat voineet käydä kovimman koulun.
Ehdottomasti suositus Carlilen viimeisimmälle soololevylle, By the Way, I Forgive You. Katsokaa myös Youtubesta duettoja, joita Carlile on tehnyt Sam Smithin ja Alicia Keysin kanssa.
The Story -levystä on tehty versio, jossa muut muusikot kuten Adele ja Dolly Parton esittävät Carlilen kappaleita, The Story & Cover Stories. Laiskuuttani en ollut ottanut levyn ideasta selvää ja luulin ensin, että Carlile versioi levyllä Adelea ja Dolly Partonia (nyt tämä naurattaa). Käsitys syntyi, koska Partonin versio The Storysta on niin sisäistetty, että luulin sen olevan Partonin oma biisi. Kappale todella soi Partonin sisältä.
Oodin kolmannen kerroksen avaruus on kohottavaa. Valtaviin ruukkuihin on istutettu suuret puut, joiden nimen mielelläni tietäisin. Nytkin niitä kastellaan ja ne saavat päivittäin muutaman tunnin valoa. Puut tönöttävät ylläpitämässä kohottunutta tunnelmaa kuin menneen kultakauden haarniskat. Ne odottavat.
Niiden viereisellä lainauspisteellä käydään piippaamassa varaukset, jotka pakataan reppuihin, eikä puita tervehditä. Niiden rooli on supistunut, mutta ne malttavat odottaa. Juoksevat jarrusukat tulevat vielä niiden ympärille kirmaamaan – taustalta joku komentaa hidastamaan –, ja puhelimessa puhuva tulee vielä nojaamaan niitä vasten.
Ps. Musiikista ja muusta -soittolistaa Spotifyssa on taas päivitetty tämän postauksen innoittamana! Sieltä seuraamaan ja kuuntelemaan. Löytyy, kun kirjoittaa Spotifyn hakukenttään: Musiikista ja muusta. Viimeisimpinä lisätyt kappaleet ovat listan loppupäässä.