Mainitsin taannoin keväällä, että minun on vaikea luottaa ihmisiin, jotka eivät juo lainkaan kahvia.
Se pitää edelleen paikkansa.
Taustani aiheeseen: työskentelin ennen opiskeluita ja niiden aikana useamman vuoden kahvin erikoisliikkeessä, kahvimyymälässä ja paahtimolla. Vastikään olen aloittanut työt teekaupassa.
Noniin,
Ottasikko kahavia?
Keitetäänkö kahavit?
Pittää juopasta pikkukahavit.
Näin synnyinkaupungissani Kemissä ehdotellaan kahvitaukoa. Jokainen repliikeistä kuvaa pysähtymispaikkaa. Istutaan alas, juuaan kahavit. Leetapulla.
Kahvi on Suomessa jonkinlainen yhteisöllisyyden symboli. Jos jättäytyy kahvitauosta, jättäytyy jollain tapaa ulkopuolelle – mutta ei ehkä muusta kuin kahvin juomisesta.
Kahvin merkitys on monijakoinen. Toisaalta siihen liittyy istumisen leppoisuus ja jakaminen. Toisaalta kofeiinipiikin luoma piristys, keskittymiskyky ja tehokkuus; draivi. Lisäksi kahvilla on monille stressiä lisääviä, suoliston toimintaa horjuttavia, mielen levottomaksi tekeviä ja unettomuutta lisääviä vaikutuksia. Kahvi on siis jollain tapaa myös paheellinen, arkinen mieron tie. Kahvissa on ihan omanlaisensa tunnelma, varsinkin porukassa. Kuunnelkaapa vaikka:
A. ”Keitimme monta kuppia kahvia ja vietimme sunnuntai-iltapäivää lojuen sohvalla miettien elämää.”
B. ”Keitimme monta kuppia teetä ja vietimme sunnuntai-iltapäivää lojuen sohvalla miettien elämää.”
Elämää on pohdittu eri sävyssä riippuen siitä, kumpaa juomaa juotiin.
Vihreä tee on maailman eniten juotu juoma veden jälkeen. Teen maku on kahviin verrattuna mieto, eikä teen kofeiini hitaasti imeytyessään samalla tavalla potkaise liikkeelle. Tee jättää aikaa ja tilaa tehdä päätöksiä. Tee avartaa, kahvi suoristaa.
Teetä on aina pidetty terveysjuomana, koska se on totta. Teellä on paikoin suomalaisessa kahvikulttuurissa vieläkin maine hidasta elämää viettävien downshiftaajien, runoja lukevien, elämän ja markkinatalouden vaatimuksista mitään ymmärtämättömien, joogaavien, meditoivien, haihattelevien tai muuten vain ankeaa, vetistä elämää viettävien juomana. Sellaisten ihmisten, jotka eivät osaa pitää hauskaa.
Kerronpa jotain itsestäni. Meditoin joka aamu 10-15 minuuttia Headspace-applikaatiolla. 30-vuotislahjaksi puolitoista vuotta sitten sain vanhemmiltani lahjaksi mehulingon. Teen sillä ainakin neljänä aamuna viikossa itselleni vihermehun.
Harrastanko joogaa? No totta kai. Lopetin astangaharjoituksen reilu vuosi sitten loukattuani polvitaipeeni ja alaselkäni. Lisäksi astangajoogan (minusta) ankara lähestymistapa ruokki jo valmiiksi hieman haitallista A-tyypin suorituskeskeisyyttäni. Nyt käyn slow-joogassa naapuritalon alakerrassa sunnuntai-iltaisin. Ja teen kaiken maailman oman kehon liike -harjoituksia, jotka olen itse kehitellyt ja niiltä puuttuu vain brändäys.
Olen ihan itse sellainen teetä juova ihminen, johon on vaikea luottaa, koska:
se luulee olevansa muita parempi ihminen.
Minun ei auta meditoida ollakseni parempi ihminen, vaan jotta toimisin paremmin yhteistyössä elämän kanssa. Teenjuontini lisääntyi kaksi kesää sitten pidettyäni kahvinjuonnista pari viikkoa taukoa voimakkaan närästyksen ja vatsaongelmien takia. Ikävä todeta, mutta olo muuttui selkeästi parempaan.
Teehen kuuluu lempeys, ja lempeys voi olla haastavaa. Ei siinä auta jäädä H E N G I T T E L E M Ä Ä N, kun maailman (= kapitalismin) vaatimukset ovat kovat! Jos niitä ei kestä, voi herätä kello aamuviideltä voittajan tuntiin ja heittää voimakahvit naamaan! Se on perselihaksista kiinni!
Teen maine kuppikunnittuneena hyvinvointihenkilöiden kerhojuomana on onneksi ja toivon mukaan hälvenemään päin, koska tee on ihan hiton hieno ja sävykäs juoma. Se virkistää ja rauhoittaa samaan aikaan, siis varsinainen paradoksi juomaksi. Löytyy syvyyttä, pehmeyttä, keveyttä, savuisuutta, hedelmäisyyttä, paksuutta, runsautta, ja joskus uutto on kuin työntäisi kielen ulos ikkunasta – ei maistu miltään.
Jos potkua haluaa, voi vispata itselleen matchan. Sen juotuaan meikäläinen joutuu nojailemaan loppupäivän seinään.
Mutta ai että, kun kahvinjuonti on vähentynyt – ensinnäkin nukun nykyään –, sen kupin viikossa kun kahvia juon, maku on
t a i v a a l l i n e n.