Varttia vaille seitsemän soi herätyskello viereisessä huoneessa. Se ehtii soida joitain sekunteja. Kirjapino kuuluu putoavan ryminällä alas yöpöydältä. Herätyskello sammuu. Peiton kahinaa. Viiden minuutin päästä herätyskello soi uudestaan.
Tossut hiissaavat vasten lautalattiaa. Ovi aukeaa narahtaen ja tukkapörrö aamutakissa laahustaa vessaan.
Vastaheränneet ihmiset ovat söpöintä mitä tiedän.
Seuraan tätä toimitusta useimpina aamuina olohuoneen sohvalta, missä kirjoitan päiväkirjaa kuuden jälkeen. Illat eivät enää ole yksinäistä aikaa, joten sisäinen kello herättää minut kun on vielä pimeää.
Keittiössä kissan kuivamuona kalisee ruokakuppiin. Mutteripannu asetetaan kaasulieden ritilälle. Tuoksu saavuttaa pian.
Olen ollut vannoutunut koiraihminen ja inhonnut jyrsijöitä. Kuukaudessa olen oppinut rakastamaan perseenhajuista kissaa ja ohittamaan olkaa kohauttamatta pyöräteillä kuolleina makaavat rotat.
Liikenteen meteli uuvuttaa matkalla keskustaan. Lähes kaikilla on kuulokkeet korvissa. Silti on turvallista kypärättä ajaa.
Silmät ja kasvot vähän turvoksissa, ummehtuneina, ilman maailman vaatimaa panssaria.