Tulen aina ilmoittamaan blogissani parhaan vuodenajan koittamisesta. Enää pari viikkoa lusimista, kunnes alkaa…
ALKUSYKSY!
Heinäkuu on tuntunut tänä vuonna erityisen vaikealta. Ilmastonmuutos, kuumuus, toinen jalka lentokoneessa kohti Amsterdamia, hiki, ummetus, sinilevä, suolistobakteerit meressä.
Miksi en voi olla iloluontoinen kesän lapsi? Olen ankealuontoinen Kemin lapsi, jolla on kroonisesti kantapäässä tikku. Myöskin: ilmojen viileneminen on ihanaa, mutta samalla pitää sopeutua maailmantilaan, jossa +25 astetta on ”viileä”.
Asiaan: tänä perjantaina minulla on KEIKKA!
Anne ja Kone on toinen Helsinki Poetry Connectionin open micin lämppääjistä tulevana perjantaina 23.7.2021 klo 19 Alppipuistossa. Jälkeeni lavalle astuu Robin DeWan – ja didgeridoo!
Tämä on ensimmäinen Anne ja Koneen keikka, joka kestää enemmän kuin kolme minuuttia. Hommat etenee.
Menin lavarunotyöpajaan ystävän vinkistä tietämättä aiheesta mitään vajaat kaksi vuotta sitten. Ehdin kiertää open mic -iltoja ahkerasti esittäen omia runoja ja lauluja ennen kuin paikat menivät kiinni. Tämän myötä minua kutsuttiin tapahtuman Facebook-ilmoituksessa lavarunoveteraaniksi. Ylpeys!
Lavaruno-open miceissa kuka tahansa voi nousta lavalle ja esittää tekstejä, jotka ovat itsen tai jonkun muun kirjoittamia, voi laulaa, soittaa, tanssia, mitä vain. Eräs osallistuja kiteytti: “Lavarunous on vapautta. Mitä tahansa sinne lavalle menee tekemään, on lavarunoutta.”
Minua on jännittänyt ja naurattanut, oikein kihelmöinyt tuleva keikka. Tulee pehmoinen ja onnellinen olo sen ajattelemisesta. Ennen edellistä lavarunoesiintymistä vuosi sitten, siis sellaista kolmen minuutin esiintymistä, ajattelin, että nämä kolme minuuttia eivät enää riitä, haluaisin oman keikan. Ja samana iltana HPC:n hallituksen jäsen tuli kysymään, haluaisinko tulla lämppäämään jotain tulevaa open micia. Enkelit, universumit, kaikki liikkeellä.
Hämmennyin kun tajusin, että en oikeastaan kaipaa keikalle ketään lähipiiristä tueksi. Mahtavaa, jos joku pääsee, mutta suurin osa on mökillä. Se kertoo siitä, että olen saanut kokea lavarunoyleisön hyväksyvyyden. Monet muutkin lavalle nousevista ovat konkareita. Olen ennenkin kirjoittanut lavarunouden ihmisyyttä ja maailmaa parantavista voimista; lavarunotapahtumat ovat turvallisten tilojen ilmentymiä. Tämä on toki minun kokemukseni.
Varmasti lavarunous puhuttelee joitain ja joitain ei. Mutta yksi asia – mikä voi myös työntää joitain luotaan – on se, että lavarunous on vailla ironisuutta. Ei ole mitään nasevuutta, jonka taakse piiloutua. Lausutut tekstit ja esiintyvät ihmiset voivat olla halutessaan ironisia, mutta kenellekään lavalle nousevalle ei naureskella tai pyöritellä silmiä. On melkein kuin yhdessä päätetty katsoa esiintyvää ihmistä hyväksyen.
Aion esittää keikalla yhden vuosikymmenen naftaliinissa olleen rivon laulun! (Kerron tämän, koska seksi myy.)
Yhdessä open micissa artistinimeni oli muuten kirjoitettu esiintyjälistaan muodossa ”Anne Jakonen”.
Nähdään!
Ps. Jos kiinnostaa seurata herkeämättömän aktiivisen yhtyeeni vuoden hiljaisena ollutta instagram-tiliä, tee se: @annejakone