Ehtiköhän täällä joku aiemmin tänään käydä siinä 6 minuutin slotissa, jona julkaisin postauksen? Tulin nimittäin pian vuoden mittaisen blogihistoriani aikana ensimmäistä kertaa toisiin ajatuksiin: poistin kirjoituksen.
Se oli ihan kelpo kirjoitus, mutta kun olin tekemässä siitä mainosta facebookiin, ajattelin, että tämä tyyppi tässä kirjoituksessa on kyllä nyt turhan ilkikurisella tuulella. Teksti oli täynnä sellaista piikittelyä, jolla oikeastaan vain peittelee tunnetta omasta kelpaamattomuudesta. Siinä, päivän terapiaistunto kuitattu.
Yksi syy postauksen poistamiseen oli se, että julistin siinä vähentäväni bloggaamista joka toiseen viikkoon. Kyllä, haen keväällä opiskelemaan elokuvasäveltämistä Amsterdamiin, minkä myötä hollannin opiskelu sekä sävellystunnit vievät arjessa aikaa, ja pitää jotain leipätöitäkin yrittää tehdä, mutta sitten ajatus vähemmästä bloggaamisesta tuntui siltä, kuin olisin köyttänyt itseni oranssilla muovinarulla kiinni kovaan kuutioon. Smaragdinvihreään, kiiltävään kuutioon.
Olisipa opetuksia viime vuodelta, joita voisin pukea eteerisiksi sanoiksi sivun kääntymisestä… No, sellainen kevennys on, että kun on kolme viikkoa ollut vatsa vetelänä, niin ekasta kiinteästä pökäleestä tekee mieli postata kuva instagramiin.
Minulla ei liiku tällä hetkellä päässä oikein mitään.
Sen verran, että uuden kielen opiskelu aikuisena on jännittävää. Oletteko kokeilleet? Ihan kuin saisi uuden identiteetin! Olen nimittäin hollanniksi ja suomeksi aivan eri ihminen: Ik eet boterham. Minä syön voileipää.
Vuosi korkattu. 1.1.2021 heräsin aamulla ja tuntui ihan oikeasti, että jokin pimeä ja tahmea, joka oli ollut vuonna 2020, ei enää ennättäisi vuoteen 2021.
Ehkä riisuin repullisen kiviä nukahdettuani rakettien paukkeeseen.