Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen. Millä muillakaan sanoin blogin kirjoittamisen voisi aloittaa? Oikeasti kirjoituksiani ei viimeisen vuoden aikana ole hyväksytty mihinkään (no okei, yrityksiä oli vain kaksi), niin ajattelin, että minun on hyväksyttävä edes itse ne omat tekstit. Ja julkaista ne.
Musiikista ja muusta. Se tarkoittaa oikeastaan, että kirjoitan mistä huvittaa. Usein se liittyy ääniin, tuppaan kiihtymään värähtelystä ilmassa. Olen intohimoinen elokuvamusiikin ja -äänimaailman havainnoija, ja esimerkiksi kenkien kopinat elokuvissa on minusta aiheena loputon ajatuksia kirvoittava lähde. Lisäksi kuuntelen valtoimenaan pop- ja rock-musiikkia.
Nämä nettisivut ovat aivan kesken vielä, mutta luin, että menestyjät tekevät nopeasti isoja päätöksiä ja muuttavat niitä lennosta.
Olen tehnyt sittemmin musiikkitoimittajan töitä. Toimitin viime vuonna Klasari2080-nimistä nykyklassisen musiikin ohjelmaa Radio Helsingissä. Toimittaa on muuten sana, jota ainakin synnyinkaupungissani Kemissä käytetään hössöttämisestä, kuten että ”sekin se on aina toimittamassa jotakin”. Niin se on nyt ammattini. Jokaiseen klasarijaksoon minulla olisi ollut materiaalia vaikka esseeksi asti. Varsinkin ohjelmanteon alussa menin studioon kahdeksan sivun pohdinta-arsenaalin kanssa. Sitten lähetyksessä huomasin, että ehdin sanoa papereistani ehkä kaksi sanaa, ja ajattelin, etten ikinä kykene työntämään sitä paskaa takaisin siihen hevoseen.
Mutta muutoin: lempikarkkini on Dumle ja lempiteeni Earl Grey ja olen tullut siihen tulokseen, että tulevaisuuden kumppanini ei ainakaan löydy Tinderistä.
Haluan kirjoittaa julkisesti ihan vain siksi, että haluan kirjoittaa julkisesti. Mikä on muuten suomennos sanalle intention? Aie, aikomus, tavoitteellisuus… Sanakirjan mukaan se meinaa myös meininkiä. Niin sitä kaipaan kirjoittamiseeni. En innostu keskustelusta sosiaalisessa mediassa; twitter on mielestäni digitalisoitunut helvetti. Sen sijaan sähköpostia tykkään lähetellä koska olen kai henkisesti eläkeläinen. Tosin monet eläkeläisethän viihtyvät facebook-mittelöissä. Minä en.
Tykkään kirjoittaa elokuvista, joita näen, ja kaiken maailman asioista, joita luen lehdistä. Kuten esimerkiksi siitä, kun Esko Valtaoja sanoi Hesarissa viime joulun aikaan, ettei usko itsereflektioon. Olin ihan että WHAT MITÄ WHAT ESKO?!?!?!?! ja sitten laitoin Eskolle sähköpostia juuri. Kysyin, mitä hän itsereflektiolla tarkoitti. Terapiasukupolven edustajalle tällainen kommentti on nimittäin kiihottava. En ole vielä saanut Eskolta vastausta, mutta kunnes hän toisin selventää, tulkitsen niin, että itsereflektion sijaan on parempi tehdä. (Hassua, että tässä kasuaalisti juttelen “Eskosta”, mutta sähköpostissa teitittelin häntä.)
Mutta siis kirjoittaminen tuntuu paljon vaikeammalta, kuin mitä päässään ajatellessa ajattelisi. Vaikka ajattelisi ajatuksiaan ihan oikeina sanoina, esittää asiat mielessään sanoina, kirjoittaessa sanoja alkaa kahmia ihme suuntiin. Kirjoittaessani ajattelen, että ne ajattelemani ajatukset eivät enää riitä. Kuin yrittäisi haarukalla laittaa jotain limaista liejua neliön muotoiseen laatikkoon.
Haluan kirjoittaa, koska haluan treenata sitä. Päiväkirjan pitäminen tuntuu lopulta vain emotionaalisen kuonansa yrjöämiseltä omille silmille. Pidemmän päälle se ei tunnu vievän mihinkään. Ehkä siitä Eskokin puhui.
Harrastan lavarunoilloissa käymistä. Joskus lausun omia runoja, olen laulanutkin. Olen huomannut, etteivät runoni ole kärkikastia, vaan jotain keskitasoa. Niiden pitäisi olla rujompia ja rehellisempiä, ja minun pitäisi olla yksinkertaisesti parempi kirjoittaja. Haluaisin olla tosi hyvä. Jos olisin Sally Rooney, olisin kirjoittanut Keskusteluja ystävien kesken (2017). Mutta Sally ehti ensin ja hän on muutenkin ihan eri ihminen.
Vastikään katsoin Yle Areenasta Matt Rossin ohjaaman Captain Fantasticin (2016), mutta en voi vielä kirjoittaa siitä. Tapanani on haudutella ja muhitella. Varmaan siksi kärsin ummetuksesta. Mutta lupaan kirjoittaa siitä heti huomenna. Ihan varmasti. En kyllä tiedä, kuka lupaustani kaipaa.
Olen muuten aina ollut rakastunut ajatusviivoihin. Joten lukija, jos palaat – sinua on varoitettu.
Mutta tervetuloa, sie. Voit jättää kommentteja. Jos aiot olla ilkeä, niin mene vessaan 59 minuutiksi ja tuijota itseäsi peilistä. Jos senkin jälkeen haluat olla ilkeä, kirjoita ajatuksesi paperille ja lähetä se osoitteeseen Donald Trump, Washington D.C., USA. Minulle voit lähettää perusteltua kritiikkiä sähköpostiin, se on anne.t.teikari@gmail.com. Katsotaan, mitä tästä vielä tulee.
Yksi blogikirjoitus ainakin!