On 6. maaliskuuta klo 01.24.
Jossain, jotenkin. Miksi näitä sanoja käytetään? Ne eivät vastaa kysymyksiin missä ja miten. Jossain on kaikkialla ja ei missään samaan aikaan. Jotenkin… miten? Käytän tuota sanaa ihan hirveästi, vaikka epätarkkuus vetää leukaperäni kohti niskaa. “Asia”, samaa kastia. Tämä on kiinnostava aihe, mutten jaksa pohtia sitä nyt enempää. Senkö takia kaikki on niin epämääräistä? Epämäärä on määrä, jolla ei ole mittaa.
Käräytin tofut pannulla tänään. Edellinen uunini oli nimeltään Käräyttäjä. Pyykit kuivuvat sekunnissa, sillä kotonani on lämpöä arviolta 167 celsiusastetta minusta riippumattomista syistä. Vielä mietin, miksi valvon.
Olikohan Jörn Donnerin lempinimi Jördis?
Kun luen Sally Rooneya, alan kirjoittaa mielestäni paljon paremmin. Muusa! Vai pöllinkö vain? (Kemissä tupakkaa sanottiin pölliksi tai pöleksi, moido.) Haluaisin Rooneyn selostamaan elämääni non-stopina korvanapista ja samalla Jim Jarmuschin Paterson (2016) pöyrisi 3D:nä reaaliaikaisesti virtuaalilaseista – eli elokuvaa näyteltäisiin koko ajan, hahmot eläisivät elämäänsä rinnallani, Adam Driver olisi valjastettu Patersoniksi loppuelämäkseen. Eettiset ongelmat tähän liittyen ratkaistaneen vuoteen 2050 mennessä.
Mitä osaa todellisuus näyttelisi taiteilijoiden selostamassa elämässäni? Mitä osaa todellisuus näyttelee, kun joku kuvaa jatkuvalla syötöllä syömistään ja lenkkeilyään internetiin?
Vuonna 2050 olen 61-vuotias. Harmajampi, mutta rautatanko keskelläni vahvempi kuin nyt.
Luen Eeva Kilven Sinistä muistikirjaa (2019), mutta Siri Hustvedtin Elää, ajatella, katsoa (2012)… Luovutin. Ohuessakin kirjassa voi olla liikaa sanoja.
Postinjakaja lompsii portaissa. Saan lauantaihesarin ylihuomenna.
Nyt nukahdan.