Henkilökohtainen näkemys: Taide- ja kulttuurijournalismin tehtävä ei ole kehua tai tsempata taiteilijoita ja heidän tekemisiään. Taidejournalismin tehtävä on tehdä tarkkanäköistä, terävää, laaja-alaista ja näkemyksellistä analyysia kohteistaan. Tyyli- ja tekstilajit vaihtelevat.
Satiirissa ilkutaan, kolumneissa väitetään, esseissä pohditaan perusteellisesti, kritiikeissä analysoidaan. Muun muassa.
Se, ettei taidejournalismin tehtävä ole tsempata taiteilijoita – se voi toki tehdä niin –, ei tarkoita, etteikö se olisi taiteen ja taiteilijoiden puolella, koska sitä se nimenomaan on.
Jotta taiteesta voi kirjoittaa ammattimaisesti, se on otettava vakavasti; taide on ihmisille olemuksellista. Kirjoittamalla taidejournalismi antaa taiteelle tilaa ja arvostusta, joka sille kuuluu. Kun jollekin asialle ei haluta antaa tilaa ja arvostusta, siitä pysytään hiljaa.
On olemassa hyvin korkeatasoisia taide- ja kulttuuriblogeja, joissa teoksia perataan tarkkanäköisesti ja laitetaan lähteitä kehiin, mutta esimerkiksi Musiikista ja muusta -blogi ei ole sellainen. Tämä on vapaa alusta, jolla jaan mielestäni hyviä juttuja. Se ei määritelmäni mukaan ole taidejournalismia.
Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että jos minun täytyy tehdä kriittistä arviointia, on siitä saatava palkkaa. Niin työlästä on taidejournalismi.
Kuulin erään kokeneen musiikkitoimittajan joskus sanoneen, että toimittajan on valittava puolensa: sitä on joko taiteilija tai toimittaja. Ei voi olla jalka molemmilla kentillä. Tuhahdin mielessäni lausahdukselle kuultuani sen, mutta olin naiivi.
Minulla on nimittäin vaikeuksia olla vakavasti otettava taidejournalisti.
Sanotaan, että kriitikot ovat vain epäonnistuneita taiteilijoita. En allekirjoita lausumaa ollenkaan – taidejournalismi on aivan oma taiteenlajinsa [sic] – mutta omalla kohdallani se pitää täysin paikkansa.
Tykkään kirjoittaa, kysyä kysymyksiä, muodostaa näkemyksiä ja jakaa innostusta. Mutta tekemällä musiikkitoimittajan töitä olen oikeastaan pyrkinyt lähemmäksi musiikin tekemistä itse. Haluaisin olla itse haastateltavana. Tehdä taidetta, josta minulta kysyttäisiin kysymyksiä ja jota ruodittaisiin kulttuurisivuilla.
Kuorossa laulaessa mietin, että kuinkahan kauan jaksan laulaa muiden tekemää musiikkia, ennen kuin haluan alkaa tehdä musiikkia itse. Kaksi vuotta. Radio-ohjelman kynnyksellä mielessäni häivähti kysymys, että kuinkahan kauan jaksan soittaa radiossa muiden tekemiä kappaleita, ennen kuin haluan alkaa tehdä musiikkia itse. Puolitoista vuotta.
Jossain vaiheessa teini-ikää en enää haaveillut olevani Kemopetrolin Laura Närhi Laura Närhen tilalla, vaan että olisin osannut tehdä kappaleen Everything Under Control. Kaikki inspiraatio tehdä itse on minulla lähtöisin muiden tekemästä musiikista.
Raapustelen lompakkoon haavelappusia. Vuonna 2015 kirjoitin kaksi lappua, joista toisessa luki: ”opiskelen elokuvasäveltämistä” ja toisessa: ”työskentelen elokuvasäveltäjänä”. Lukee siellä myös ”julkaisen oman albumin”. Laput polttelevat.
Monet taiteilijat ovat myös hyviä kriitikoita ja taidejournalisteja. Ehkä olen naiivi, mutta toivottavasti olen itsekin joskus sellainen. Mutta jos kuolinvuoteellani makaan musiikkitoimittajana, tulen sanomaan: ”Hieno ura minulla on ollut, mutta olisin aina halunnut olla elokuvasäveltäjä.”
Onneksi Amsterdamin Taideyliopiston elokuvasävellyksen maisteriohjelmasta tuli kutsu haastatteluun. Pääsykokeissa minua ovat tsempanneet perhe ja ystävät.
(Ps. Älä munaa sitä!)
Postausten loppuun ilmestyy tästä lähdin tällainen mainosluontoinen ilmoitus, jotta uudet lukijat pääsevät seuraamaan blogia internetissä!
Seuraa Musiikista ja muusta -blogia somessa:
Instagram: @anneteikari
Facebook: Musiikista ja muusta
Musiikista ja muusta -soittolista Spotifyssa: Musiikista ja muusta -soittolista